lauantai 5. syyskuuta 2009

Ihana lauantai

Olin jo eilen päättänyt, että jos lasten (tai koko jengin) terveydentila sen sallii, niin aamupäivänä otetaan suunnaksi Kaapelin Design Market. Reissun päälle päästiin jo ennen yhtätoista ja Ruohiksessa oltiin ihan hyvissä ajoin.

Väkeä oli paikalla jo ruuhkaksi asti, eli yhtään liian aikaisin ei lähdetty liikenteeseen. Poikanen oli seota jo sisäpihalla, kun näköpiiriin osui samaan aikaan lukemattomia polkupyöriä ja useampi auto. Tytär huokaili, että "minusta on tosi kiva olla välillä muualla kuin kotona" ja mä olin tismalleen samaa mieltä. Mies oli vaiti - mietti varmaan, paljonko nostin Ottoautomaatilta käyttöcashia mukaan (aika paljon, likellekään niin paljoa ei mennyt). Ihmisten kantamuksista päätellen ainakin Secton Octo oli jonkinlaisessa tarjouksessa - veikkaankin, että sen iänikuisen Bourgien (tykkään) sijaan tän päivän hipsterihimat valaistaan Octoilla. Onhan se siro ja sievä, mutta meille ei kyllä passais.

Ruuhkassa oli hankala edetä rattailla, joten mies ja lapset vetäytyi Hima&Saliin kaffelle ja mä jäin kiertämään tarjonnan pikaisesti läpi. Tungos alkoi ärsyttää aika nopeasti (vaikka kuvittelinkin olleeni siihen jotenkin henkisesti valmistautunut - en ollut), joten homma meni vähän läpijuoksuksi enkä jäänyt penkomaan esim. kangaslaareja niin intensiivisesti kuin olin ennalta ajatellut. Lopulta mukaan tarttui vain Kiertokulun maatushkariipus (olohuoneessa asuvia kun ei viitsi kuskata matkassa) ja nappipinni (sovittiin tyttären kanssa, että son yhteinen) ja miehelle Seccon turvavyö-skraga, joka lienee aika epämukava mutta pirun hieno. Kiusaamaan jäivät neljänkympin hintaiset, klommoontuneet jätti-isot metalliset rahtilaatikot (kaipa niille jokin oikeakin nimike olisi?), jotka toimisi säilyttiminä avarassa vaaleassa tilassa hienosti. Meillä vaan ei moista avaraa ja sopivaa tilaa oikein ole, joten en sitten edes alkanut ylipuhumaan shiippaa moisten a) ostamiseen ja b) roudaamiseen.

Kaapelin kultivoituneesta design-älykkötunnelmasta (ehh...?) siirryttiin kauppakeskus Ruoholahteen ratsaamaan Warehouse-outletin viimeinen alepäivä. Tuolla tulee oikeasti käytyä ehkä jopa vähän liian harvoin, sillä niiden valikoimat pääsee välillä yllättämään. Mukaan lähti Nümphin syystakki - tai oikeammin varmaan kevätrotsi, se kun oli tulevan kevään mallikappaleistoa. Ei maksanut mitenkään hävyttömästi ja on ainakin näin eteisfiilisteltynä kiva ja monikäyttöinen. (HERRANJUMALAHERRANJUMALA: linkkiä etsiessä huomasin, että ko. merkillä on myös lastenmallisto! Stop the press! Ihanan tanskalaista, mistä noita saa?!)

Aamupäiväretken viimeinen etappi oli sovitusti samaisen kauppakeskuksen yhteydessä sijaitseva kiinalais-thailainen ravintola, jonka karppilampeen etenkin tytär on ihastunut. Lounasbuffaa ei ollut lauantai-syystä tarjolla, mutta a la cartesta löytyi sopivat eväät kullekin: lapset söi puoliksi paistettua riisiä ja kanaa -annoksen (tytär kehui ruokaa vuolaasti mutta santsasi lähinnä silkkaa riisiä...), mä vetäisin papunuudeleita kera vihannesten ja katkarapujen ja mies söi jotain paistettua nuudelia, parsakaalia ja naudanlihaa - ja näytti jopa nauttivan parsakaalistaan. Ruuan päälle ajeltiin kotiin, siirrettiin lapset nukkumaan omiin sänkyihinsä (poika kuukahti turvaistuimeen alle viidessä minuutissa, tytär jaksoi taistella silmiään auki Länsiväylälle asti...) ja chillailtiin. Ravintolaruokailusta on muuten sanottava, että etenkin nuorimmainen elikä poika on kehittynyt asiassa huomattavasti. Toki muut lounasasiakkaat joutui nielemään ruokansa lisäksi poikamme keskipäiväkonsertin (Ihhahhaan kaksi ekaa tahtia sekä "Tui-i tui-i täätöönee" -säe jatkuvalla repeatilla ja melkko kovaa), mutta muuten lapset jaksoi odottaa ruokaa hienosti ja niiden kanssa oli superkiva syödä. Jälkeen jättämemme sotku oli tosin sitä luokkaa, että teki mieli jättää pieni tippi sen siivoajalle...

Lapset heräsi vasta päivälliselle, minkä jälkeen ampaistiin vielä lähileikkipuistoon. Sieltä tultua katsottiin hetki luvattua Puuha-Peteä, laitettiin iltapalat ja saunottiin. Mä laulelin iltalaulut ja lastenhuonekin on siihen malliin hiljennyt, että taidan kaataa itselleni lasillisen punkkua.

Ihana päivä. Ei riidelty (paitsi mä äkäilin miehelle snadisti perinteiset "sä-et-koskaan-KOSKAAN-kuuntele-mua" -läpät kun tultiin Kaapelilta) ja mies voitti 6,50 € Viking-lotossa. Poikasen yskä lie toivottavasti paranemaan päin ja tyttären uhma näyttää olevan taas hetkeksi tiessään. Saa nähdä, mitä huominen heittää eteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti